SiPuLi

Pienen tauon jälkeen tämän torstain aiheena taas lääkintää. Nyt aiheena on tosielämän keissi tavallisen portsarin näkökulmasta.

SiPuLi

Pikkujouluaika on portsareiden painajaisaikaa. Paremmin toimeentuleva kansanosa ottaa ensin hyvät kumarat firman piikkiin jossain saunaillassa, alkuillasta sitten porukalla pubiin raakkumaan karaokea ja loppuillaksi yökerhoon. Tämäkään tarina ei tee poikkeusta tähän pyhään kaavaan.

Olin pikkujouluaikaan työvuorossa imatralaisen hotellin yökerhossa ja tupa oli täynnä toinen toistaan tärkeämpiä johtajia, osastopäälliköitä ja muita toimihenkilöitä. Puoliltaöin narikkavuorossa kärvistellessäni naisasiakas ryntää hieman hätääntyneenä luokseni ja pyytää apua. Joku toinen nainen oli kaatunut, eikä pääse omin avuin ylös. Paikalle päästyäni huomasin ravintolan osastojen välisessä oviaukossa pötköttelevän hienostorouvan, joka vaikutti tajuttomalta. SPR:n ensiapukurssilla oppimani ohjeen mukaisesti ravistelin naista varovasti olkapäästä selvittääkseni asiakkaan tajunnan tason. Eihän hän, kuten hyvin harva muukaan tukevassa jurrissa oleva, herännyt ravisteluuni.

Koska sisälläni asuu pieni kapinallinen, en ensiapukoulutuksessa opetetun vastaisesti soittanut heti ambulanssia, kun rouva ei herännyt ravisteluuni, vaan siirryin portsareiden yliopistossa oppimaani vaiheeseen kaksi. Annoin rouvalle rystysilläni kevyttä rintalastan hierontaa ja kappas, hän ei ollutkaan enää niin tajuton.

Kun tähän sallyspectraan tuli vähän eloa, pyysin häntä mitä kohteliaimmin nousemaan ylös, jotta voisin tarkastaa hänet kaatumisen mahdollisesti aiheuttamien vammojen varalta ja arvioida ammattiavun tarpeen. Rouva ei tehnyt elettäkään noustakseen ylös tai edes istuma-asentoon, joten jouduin avustamaan häntä hieman jotta päästiin hoitoprotokollassa eteenpäin. Tässä vaiheessa minut paikalle hälyttänyt sivullinen sai hirveän hepulin ja alkoi huutaa, että: ”Älä koske siihen! Sillä voi olla selkäranka murtunut. Se voi halvaantua!”.

Avustin kaatuneen rouvan pois härdellin keskeltä ja siitä sitten narikkatiskille istumaan. Narikassa tarkastin tutuilta ensihoidon ammattilaisilta oppimallani systeemillä (eli SiPuLi:lla) rouvan mahdollisen päävamman tai muun kaatumisesta mahdollisesti aiheutuneen vamman varalta.

Todettuani kaatuneen rouvan olevan vielä ihan pelikunnossa, aioin päästää hänet jatkamaan illanviettoaan, kun rankavammasta hössöttänyt ”asiantuntija” alkoi vaatia ambulanssia paikalle. Kerroin hänelle, että mitään vammaa ei löytynyt ja että kyseisen kaltaisessa tilanteessa halvaantumisen aiheuttavan selkärankavamman todennäköisyys on hyvin pieni. Nainen jatkoi huutamistaan ja meuhkaamistaan niin intensiivisesti, että lopulta tällä kaatuneella rouvalla meni hermo ja hän hyökkäsi rankavammasta meuhkaavan asiakkaan kimppuun. Tilanne rauhoittui vasta, kun kollegani kanssa revimme rouvat erilleen ja laitoimme molemmat omilla takseillaan kotimatkalle.

Tarinan opetus: Hienostorouva oli kaatunut kompuroituaan korkkareillaan. Tilanne nolotti häntä, korkeasti koulutettua toimihenkilöä, niin paljon, että hän meni ”tajuttomaksi” saadakseen yleisön huomion pois nolosta tilanteesta (humalatilastaan). Toisin kuin joskus opetetaan, ei aina kannata heti ensimmäisenä soittaa hätäkeskukseen, jos asiakas ei herää ravisteluun olkapäästä, vaan kannattaa ensin yrittää herättää asiakas aiheuttamalla tälle kipua vaikka hieromalla rintalastaa rystysillä. Jos asiakas ei reagoi tähän → soitto 112. Jos reagoi, tsekataan ”SiPuLi”, eli silmien toiminta, puhekyky ja liikevaste.

SI (silmät): Tarkasta että asiakkaan ovat pupillit keskenään samankokoiset. Varmista, että pupillit reagoivat valoon ja että asiakkaalla ei ole kaksoiskuvia tai muita vääristymiä näkökyvyssään (”Monta sormea näet”). Pystyykö hän seuraamaan katseellaan sormeasi, liikuttamatta päätään?

PU (puhe): Pystyykö loukkaantunut asiakas puhumaan vaivatta ja pystyykö hän muodostamaan järkeviä lauseita? Tietääkö ajan ja paikan? (”Mikä päivä tänään on, tiedätkö missä olet”)

LI (liike): Pystyykö loukkaantunut liikuttamaan sormiaan ja varpaitaan? Onko raajojen voimassa puolieroja?

Jos edellä mainitulla testillä ei havaita asiakkaan toiminnoissa mitään poikkeavaa, ei hänen keskushermostonsa ole todennäköisesti vaurioitunut. Tämä ei ole mikään aukoton testi, joten jos vähänkin epäilyttää, niin järjestä loukkaantuneelle ammattilaisen apua. Toisinaan pienet kallon sisäiset verenvuodot saattavat edetä hitaasti ja oireet ilmetä tuntien päästä. Nuppinsa kolauttaneen kannattaisikin olla ensimmäisen yön jonkun valvovan silmän alla, joka tönii tätä hereille muutaman kerran yön aikana ja tarkistaa voinnin. 

Ravintoloiden avautumista odotellen,

OldPainless