Rescue Task Force-konsepti
RTF on Yhdysvaltojen Arlingtonin piirikunnan pelastuslaitoksen kehittämä toimintamalli erityisesti poliisijohtoisiin, ns. ”active shooter”- tilanteisiin. Sen tavoitteena on nopeuttaa vakavasti vammautuneiden potilaiden tavoittamista. Malli on levinnyt käyttöön eripuolille maailmaa, ei kuitenkaan kirjoittajan tiedon mukaan Suomeen.
Columbinen kouluampumisen (1999) jälkeen Yhdysvaltain poliisi joutui miettimään taktiikkaansa uudelleen, todettiin että tekijä yleensä jatkaa toimintaansa, kunnes poliisi tämän tavoittaa. Aiempi taktiikka, jossa alue eristetään, sivulliset evakuoidaan ja paikalle odotetaan poliisin erikoisyksiköitä, havaittiin kovin hitaaksi ja toimimattomaksi. Toimintaa muutettiin siten, että ensimmäiset paikalle tulevat poliisin yksiköt pyrkivät kohtaamaan ja mahdollisesti lamauttamaan tekijän. Kokemukset myös kotimaisista kouluampumista tukevat havaintoja, että tekijä jatkaa toimintaansa, kunnes kohtaa poliisin.
Poliisin taktiikan uudistuessa huomattiin muutoksen tarve myös ensihoidon puolella. Toimintamalli jossa ensihoito odottaa tulokynnyksellä, kunnes poliisi on turvannut koko kohderakennuksen aiheuttaa huomattavia viivytyksiä potilaiden hoidon aloittamiseen. Pahimmillaan viive ampumisesta potilaan tavoittamiseen on ollut useita tunteja. Myös Suomessa viiveet ovat olleet pitkiä Jokelan ja Kauhajoen tapahtumissa.
Keltainen käytävä punaisella alueella
Ensimmäiset kohteeseen saapuvat poliisipartiot muodostavat iskuosaston, joka pyrkii kohtaamaan tekijän mahdollisimman nopeasti. Poliisin iskujoukko etenee rakennuksessa, ilmoittaa kohtaamistaan uhreista, mutta jatkaa pysähtymättä kohti tekijää. Tilannejohto määrää Rescue Task Force –taktiikan käyttöönoton, ennen koko rakennuksen tarkistamista, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. RTF-1 muodostetaan poliisipartiosta ja ensihoitoparista. Toinen poliiseista kulkee joukon edellä ja toinen sen perässä. Tavoitteena on kulkea iskuosaston käyttämää reittiä pitkin rakennuksessa, ns. ”keltainen käytävä”. Potilaat hoidetaan kohtaamisjärjestyksessä, näiden elintoiminnot pyritään stabiloimaan TECC-periaatteilla, jossa vain välttämättömimmät toimenpiteet suoritetaan. Potilaat myös primääriluokitellaan, jätetään tämä aloilleen ja siirrytään seuraavan potilaan luo. Uhrimääristä riippuen voidaan muodostaa useampia RTF-ryhmiä (RTF-2, -3, jne.)
Paikalle saapuvat ensihoidon ja pelastuksen lisäresurssit muodostavat turvalliselle alueelle kokoamisalueen (pelastuspisteen), Casualty Collection Pointin (CCP). Resurssien salliessa alkaa potilaiden evakuointi CCP:lle, jossa jatkuvat henkeä pelastavat toimenpiteet ja sekundaaritriage. RTF täydentää myös tarvittaessa hoitotarvikkeensa kokoamisalueelta.
Taktiikan edut
Arlingtonin piirikunnan viranomaiset koeponnistivat suro-harjoituksessa RTF-mallin. Harjoitus simuloi kouluampumisen tyylistä tilannetta, jota hankaloitti paikalle asennetut räjähteet. Poliisin tunkeutumisesta rakennukseen kaikki 44 potilasta tavoitettiin ja saatiin evakuointikuntoon 40 minuutissa. Samanlaisessa harjoituksessa aiemmalla toimintamallilla ensimmäinen potilas kohdattiin 90 minuutin ja viimeinen 2.5 tunnin kohdalla. Harjoituksesta saatu tieto vahvisti toimintamallin hyötyjä, jossa potilaiden hoito ja evakuoiminen voitiin aloittaa, ennen kun poliisi oli saanut koko rakennuksen tarkistettua.
Taktiikan vaatimukset
RTF taktiikan omaksuminen vaatii panostuksia kalustoon ja henkilöstön koulutukseen. Koska toimintamalli vie ensihoidon keltaiselle, epäsuoran uhan alueelle tarvitsee henkilöstö ballistiset suojaimet, kypärän ja suojaliivin. Toki tarvitaan myös hoitovälineitä, kiristyssiteitä, paineilmarintasidoksia jne. Tärkeintä on kuitenkin henkilöstön koulutus ja yhteistoiminta harjoitukset. TECC muodostaa käytössä testatun, toimivan kokonaisuuden väkivallan uhrien tutkimiseen ja hoidon aloittamiseen.
Aivan kuten TCCC/TECC, ei RTF-mallikaan itsessään tarjoa hoitopakkiin tajunnanräjäyttäviä uudistuksia. Kyse on loppujen lopuksi toiminnan virtaviivaistamisesta ja nopeuttamisesta. Ensihoidon, poliisin ja pelastuksen yhteisenä toimintamallina se sopii saumattomasti tietyntyyppisiin taktisiin tilanteisiin ja nopeuttaa oleellisesti potilaiden tavoittamista. Kuten kaikki tiedämme, vammapotilailla aika ratkaisee, pyritään pitämään se punainen neste kehon sisällä.